torstai 6. toukokuuta 2010

Kevättohinaa

Tyhmikset omistajat eivät ole kerenneet päivittämään blogia kaikkien paperikiireiden ja muiden keskellä. Osku on kuitenkin kovasti reipastunut ja ruoka maistuu oikein hyvin. Toissapäivänä käytiin eläinlääkärillä ja Osku sai ekat rokotteet. Mokoma ei huomannut edes rokotteen pistämistä, kun nenän edessä oli herkkunappuloita. Painoksi punnittiin 3,4 kg.

Viime viikonloppuna oli vappu ja vappuaatto vietettiin rauhallisesti kotona, mutta vappupäivänä oli tietysti käytävä Kaivopuistossa. Osku tosin veti melkein koko reissun sikeitä kantokassissaan, vaikka viereisellä ruohopläntillä joku vähän väliä töräytteli torvella.


Emännän työpaikalla ihasteltavana käynti kannatti. Monien rapsutusten ja ihastelujen lisäksi Osku peri Maijan haukulta pieneksi jääneen sadetakin. Takki onkin Oskulle oikein sopiva! Eikä sen pitämisestä olla moksiskaan. Kiitos Maijalle takista!


Tänään siirrytään kissan valjaista käyttämään oikeita koiran valjaita. Sunnuntaina on tiedossa pentukoulua ja sitä varten on jo hiukan harjoiteltu istumista, kontaktin ottamista, makuulle menoa ja luokse tuloa. Ohjelmassa tulee olemaan myös koirapuistoilua ja ehkä ensi kerralla saadaankin kuvia vähän ulkoa.

Osku toivottelee aurinkoisia toukokuun alkupäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti