maanantai 7. kesäkuuta 2010

Oskun seikkailut Uutelassa


Olin viime lauantaina Uutelassa seikkailemassa. Sain siellä juoksennella vapaana pitkin rantoja ja syödä kaikkea mitä eteen tuli (Omistajani eivät tästä kyllä tykänneet).


Juoksin mereenkin, mutta jos oisin tienyt kuinka kylmää ja märkää se on, olisin jättänyt väliin ja jäänyt syömään rannalla ollutta hiekkaa..


Tänään sain uuden luun, jota jouduin ensimmäiset 15 minuuttia ihmettelemään, että elääkö se vielä. Aikani hypellen ja rähinöiden uskalsin lopulta tarttua siihen ja maistaakkin sitä. Sehän oli varsinainen herkkupala!


Illalla pääsin koirapuistoon ja tapasin siellä 8kk jackrussellin nimeltä Diva. Se johti mukavaan painiin ja hampaiden kolisteluun. Koirapuistossa oli hyvä tunnelma ja ihmiset naureskelivat meille kun pidimme outoa ääntä ja kutsuivat sitä kissamaiseksi naukumiseksi. Ja PYH! Lopulta olin sotkenut Divan turkin punaisella ja ihmettelin mitä tämä on!!!!! Husse nappasi minut syliin ja totesi, että nyt ne ekat hampaat sitten lähti ja puolet eturivistä kerralla.


Tässä lopuksi vielä esittelen taitojani ja seison yhdellä jalalla...

Terveisiä kaikille ihanille tytsyille;) T.Osku

Nyt lähden mutustelemaan mahapalleroita ja kanan kauloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti